Luulin siis alkaneeni tavaralähetiksi. Olin väärässä. Olen kiipeillyt, kyyristellyt, venytellyt ja vanutellut ties missä. Hakannut nauloja, ruuvannut ruuveja, siirrellyt suuria huonekaluja, asentanut lamppuja ja tehnyt ties mitä salaa. Olen yrittänyt salailla tekemisiäni, mutta useimmista jäänyt kuitenkin kiinni. Hintana omasta typeryydestäni olen itkenyt yöt kipeitä ja turvonneita käsiä. Heräillyt parin tunnin välein. Aivan siis kertakaikkisen vittumaista kipua.

Muutto on tavallaan alta pois. Tavarat tungettu kaappeihin suurimmalta osin... täysin summittain. Nyt, kun kaikki on kaapeissa ja täällä näyttää päällisinpuolin hyvälle, voin alkaa purkaa kaapin kerrallaan ja hakea tavaroille oikeat paikkansa. Kyllä, tiedän olevani varsin epäkäytännöllinen ja tekeväni turhaa työtä, mutta tämä on minulle ainut oikea tapa.

Kävin työpaikallani eilen. Yksi iäkkäämpi rouva "tietää" olevansa aivan helvetin hauska ja vitsikäs heittäessään ensimmäisenä kommenttia minun leviämisestä tai laajenemisesta tai tai lihomisesta. Ei ihan parasta läppää naiselle, joka on kolmea viikkoa vaille laskettua aikaa. Ensinnäkään en ole lihonut ja käsittääkseni tuo lapsi tarvitsee vähän tilaa vatsassa, että kai nyt vitussa se kasvaa. Kyse ei ole siitä, ettäkö loukkaantuisin tai ottaisin itseeni moisista kommenteista, ne nyt vaan ärsyttää. En mäkään kerro sille naiselle, että mulla sentään on hyvä syy isolle mahalle, toisin, kuin hänellä.

Itse raskaudesta tai raskaana olemisesta ei ole mainittavaa. Poika kasvaa ja minä voin hyvin.